Sivu 1/1

Hinta-arvio Suojeluskunnan kurssimerkille

Lähetetty: 12 Loka 2018 19:54
Kirjoittaja Demonic
Isoisoisän harvinaisen ja melko hyväkuntoisen Suojeluskunnan kurssimerkille tarvitsen nyt arvon palstalaisten apua myyntihinnan määrittelemistä varten. Kyseessä on siis Suojeluskunnan Hämeenlinnan III alue- ja paikallispäällikön kurssimerkki vuodelta 1920. Pienen pientä emalivikaa havaittavissa, jos oikein kriittisesti merkkiä tarkastelee, mutta kokonaisuudessaan kuitenkin varsin edustava kappale. Taustapuolella leimoissa lukee mikäli asiaa oikein tulkitsin, niin valmistuspaikkakunta on Turku (Suomen Kultaseppä Oy?), tarkastusleimana yksi kruunu, hopealeima 813H ja vuosileimana P5 eli vuosi 1920.

Yhdestä osto- ja myyntiliikkeestä olen jo hinta-arvion saanut, mutta mielelläni kuulisin vielä puolueettoman palstalaisen mielipiteen asiasta. Jos tällaisen kurssimerkin haluaa myydä, niin minkälaista hintaa siitä uskaltaa pyytää?

Vastauksen/tarjouksen voi myös lähettää yksityisviestillä tai s-postiin: noppa@mail.com

Kiitos kaikille avusta ja ohessa vielä pari kuvaa merkistä.

Kuva Kuva

Re: Hinta-arvio Suojeluskunnan kurssimerkille

Lähetetty: 15 Loka 2018 01:41
Kirjoittaja www555
Moi!

Sk-merkkien (lopettelemaan päin tosin) suht pitkäaikaisena kerääjänä, sanoisin tuolle tänäpäivänä hinnaksi keräilijän suuntaan sellaiset puolinjatoisin 500 eur. Älä siis ihmettele jos "osto- ja myyntiliike" tarjoaa siitä satasen-pari - se ei ole ryöstöyritys vaan ihan perusbisnestä ja hvyä vaihtoehto sekin jos haluat nopsaan rahaa ;)

Emaleissa ei ole mitään erityistä vikaa ainakaan kuvan perusteella - ihan perus naarmua ja minikolhua - jos joku alkaa sen suhteen kinaamaan hinnasta muka alentavana tekijänä, voit haistattaa pitkät sellaiselle narisijalle.

Kurssimerkkejä on kolmea eri mallia järjestettyjen kurssien mukaan (1, 2 ja 3), niistä kakkonen on kallein, sitten ykkönen ja tuo kolmonen on "halvin".

Ko. kurssi järjestettiin, kuten merkissä lukee, 7.6 - 4.9.1920 ja merkissä oleva nimi ja osallistujan kotipaikka löytyy kurssilistastata (kurssilla oli 100 tai 101 osallistujaa - yhden nimi ei ole ole tiedossa tai sitten sitä ei ollut...) joten kaikki ok, nätti merkki ja asiaankuuluvat kaiverrukset. Jos vielä olisin innokas kerääjä enkä lopettamassa, tarjoutuisin tuon ostamaan -omassa kokoelmassani oleva on kaiverrukseton...

Jos haluat sen myydä, saanet siitä parhaan hinnan laittamalla sen ihan klassisesti ja reippaasti huuto.nettiin tai viemällä johonkin "kunnolliseen" huutokauppaan (Helander, Hagelmstam, SNY tms). Huuto.net todennäköisesti olisi kuitenkin taloudellisesti parempi ja rahatkin tulee nopeammin omaan taskuun....

Mieti nyt kuitenkin vielä hetki ennen kuin myyt sen, jos ei tuollaiselle pikkurahalle ole polttavaa tarvetta, se kannattaa kyllä pitää tallessa ja suvun hallussa ja myydä vasta sitten jos ihan oikeasti tarvitsee. Muutaman satasen nyt kyhää mistä vain eikä sillä oikein edes mitään erityistä saa, mutta tuota merkkiä et sen jälkeen enää mistään todennäköisesti takaisin saa jos tulee "ikävä" sitä jälkeenpäin....

Re: Hinta-arvio Suojeluskunnan kurssimerkille

Lähetetty: 15 Loka 2018 12:53
Kirjoittaja Demonic
Kiitos paljon www555:lle, sain juuri sitä mitä toivoinkin: puolueettoman keräilijän/asiantuntijan arvion merkistä ja sen kunnosta, arvokasta lisätietoa merkin taustoista, mahdollisista myyntikanavista ja lopuksi vielä viisaita ajatuksia.

Osaatko vielä kertoa, että liittyykö alla oleva rähinäremmimerkki? kyseiseen Suojeluskunnan kurssiin.

Re: Hinta-arvio Suojeluskunnan kurssimerkille

Lähetetty: 15 Loka 2018 12:58
Kirjoittaja Demonic
Tässä vielä kuva merkin kääntöpuolelta.

Re: Hinta-arvio Suojeluskunnan kurssimerkille

Lähetetty: 15 Loka 2018 23:42
Kirjoittaja www555
Nyt täytyy sillätavalla nostaa handut pystyyn että en ole erityisen perehtynyt noihin rähinäremminmerkkeihin.

Sen verran voin sanoa, että kyseessä on Jalkaväkirykmentti 3 / 3.prikaatin ns. asevelimerkki. Se ei ole siis suojeluskuntamerkkeihin luettava merkki. Täällä on varmasti monia jotka osaavat tuosta paremmin kertoa - itselläni ei ole noihin juuri mielenkiintoa riittänyt joten tietoa on kooovin vähän.

Jos arvosta haluat jonkinlaista arvausta, noiden ns. rähinäremmimerkkien hinnat vaihtelevat muutamista kympeistä muutamiin satasiin, mutta jos en nyt ihan väärin muista niin tämän arvo jossain tuolla pikemminkin kymppien kuin satasten puolella, etenkin kun tuo nyt on jo vähän siellä kärsineen puolella. Voin olla väärässäkin mutta tuon hinta selviää huutokauppassa parhaiten kyllä.

Re: Hinta-arvio Suojeluskunnan kurssimerkille

Lähetetty: 16 Loka 2018 15:47
Kirjoittaja Demonic
OK, kiitokset taas. Näillä tiedoilla mennään ja eletään. :)