Siirry suoraan sisältöön
Pohjois-Karjalan Numismaatikot ry > Uutiset > Lehmon raha-arviointi-illassa runsaasti yleisöä

Lehmon raha-arviointi-illassa runsaasti yleisöä

Torstaina 26.3.2026 järjestettyyn P-K Numismaatikoiden raha-arviointi-iltaan saapui runsaasti yleisöä sekä kuuntelemaan raha-aiheista esitelmää että kuulemaan arvioita rahoista. Yhdistyksen sihteeri Jouko Hirvonen piti runsaan yleisön edessä esitelmän Suomen markka-ajan kolikoista ja seteleistä samalla kun yhdistyksen jäsenet tekivät arviointityötä pöydissä. Kalleimpia arvioitavia kokoelmia olivat useita 1900-luvun alun kultarahoja sisältäneet kokoelmat sekä harvinaisten 1800-luvun seteleiden kokoelma, molemmissa arvo nousi lähelle 10 000 €.

Vaikka yleisön kokoelmia oli arvioimassa useita yhdistyksen jäseniä, moni joutui odottamaan pitkiäkin aikoja omaa vuoroaan. Arviolta 50-60 henkeä kävi illan aikana paikalla, mikä kertoo tällaisten tilaisuuksien tarpeellisuudesta. P-K Numismaatikoiden raha-arviointitilaisuuksia tullaan järjestämään myös jatkossa ja niistä tiedotetaan yhdistyksen nettisivuilla.